Luistelijan asuste
Liikkumaväljä, lämmin ja tuulenpitävä. Pienimpien luistelijoiden vaatteiden tulisi myös kestää märkää (kaatumista). Jää on aina viileä elementti, joten pipo ja lämpimät hansikkaat ovat tarpeen. Kypärän käyttö on suositeltavaa etenkin pienillä lapsilla ja aloittelijoilla.
Luistinkenkä
Hyvä luistinkenkä tukee jalan asentoa; oikea taitoluisteluterä on välttämätön uusien taitojen oppimisessa. Hyvät luistimet kestävät kulutusta ja niiden tulisi täyttää sekä koolle että tukevuudelle asetetut vaatimukset. Aloittelevan luistelijan kannattaa ostaa hyvät luistimet joko käytettyinä tai uusina. Pieneksi jääneet luistimet voi myydä edelleen lähes ostohintaan.
Sopiva kooltaan
Luistimiin ei kannata ostaa kasvuvaraa. Käyttösukan lisäksi kenkään saa mahtua ohut sukka. Mikäli luistimilla luistellaan paljon ulkojäillä, on luistimien päälle vedettävät lämmitinsukat perinteistä villasukkaa parempi vaihtoehto. Näitä lämmittimiä saa taitoluistimien erikoisliikkeistä.
Tukeva jalalle
Luistimen materiaalin tulisi olla vuorellista, tukevaa nahkaa. Aloittelevan, pienen taitoluistelijan kengän koron tulisi olla riittävän matala n. 3 cm, jotta painopiste ei siirry liiaksi piikeille. Aikuisella ja edistyneillä luistimien korko on n. 5 cm. Hyvän luistinkengän edustan tulee olla tarpeeksi avonainen, jotta kapeimmassakaan jalassa kengän reunat eivät ota nyöritettäessä yhteen.
Luistimien nyörittäminen
Luistinkenkä on nyöritetty oikein silloin, kun nyöritys on varpaiden kohdalta suhteellisen löysä, nilkan kohdalta tiukka (solmu tai kaksoisnyöritys alimmissa hakasissa estää löystymisen) ja varren yläosan kohdalta väljä niin, että varren suusta mahtuu sormi kengän ja jalan väliin.
Liian pitkät nauhat on syytä lyhentää sopiviksi. Jään tasolla roikkuvat luistimen nauhat aiheuttavat helposti turhia vaaratilanteita.
Luistinterä
Valmistettu karkaistusta teräksestä ja siinä on kärkipiikit ja ns. urateroitus. Kärkipiikkejä tarvitaan tietyissä hypyissä ja pirueteissa. Lisäksi uraterä mahdollistaa kaariluistelun ja helpottaa kääntymistä.
Varusteiden hankinta
Lucky Skate, Minna Canthin katu 24 (Taka-Töölö), Helsinki. Puh. (09) 477 3009, myöntää HTK:n luistelukoululaisille 10% alennuksen taitoluistimista. Kaupan päälle saa teräsuojat ja asiantuntevaa opastusta taitoluistinten huollosta ja hoidosta.
www.luckyskate.fi
Taitoluistimia ja muita varusteita myyvät pääkaupunkiseudulla mm.
- Lucky Skate, Minna Canthin katu 24 (Taka-Töölö), Helsinki. Puh. (09) 477 3009
http://www.luckyskate.fi/
- Skate Shop, Kaupintie 10 (Lassila), Helsinki. Puh. (09) 479 119
http://www.skateshop.fi/
- SM-Skate Marketing Oy, Sarkkakuja 2, Tuusula. Puh. (09) 275 5548
Luistimien huolto
Luistimien terien tulee olla terävät. Tylsillä terillä ote lipsuu ja uusien taitojen opettelu hidastuu. Terien kuntoa tuleekin aika ajoin tarkkailla ja tarvittaessa teroittaa. Hyvä terä säilyttää terävyytensä 1 -2 kertaa viikossa luisteltaessa oikein hoidettuna yhden kauden ajan. Luistimet on AINA teroitettava asiantuntijalla, EI suutarilla!
- Taitoluistimien teroitus ja huolto Mikko Karttunen, Minna Canthin katu 20 (Töölö), ma-pe klo 8-17, puh. (09) 479 584, http://www.luckyskate.fi/?1;2;300;300.html
- Erkki Asikainen, Myyrmäen jäähalli, ark. klo 17 jälkeen. Puh. (09) 533 274
- Esa Maunula, Kaupintie 10 (Skate Shop) Puh. 040 558 6323 tai 09 – 479119
- Skate Shop, Kaupintie 10 (Lassila), Helsinki. Puh. (09) 479 119, http://www.skateshop.fi/
- Skate Service Center, Jukka Jalonen teroituspalvelu, Lepolantie 16 A (Ullastiina avoinna ark 9-17) Hki. Puh. 050-558 9984
- SM-Skate Marketing Oy, Sarkkakuja 2, Tuusula. Puh. (09) 275 5548
Terät pysyvät hyvässä kunnossa kun ne kuivaa luistelun jälkeen pyyheellä tai rätillä.
Muoviset teräsuojat ovat välttämättömät kuljettaessa jään ulkopuolella.
|